Ajankohtaista
Koulutusjaos
CETOP -koulutusjärjestelmäkäännös valmistui ja on työstettävänä tulostusmuotoon. Saamme linkin materiaaliin tänne kotisivuille maalitskuunloppuun mennessä.
Messut
Uusi yhteistyösopimus käynnisti Hydrauliikka & Pneumatiikka 2011 -messujen valmistelut
Hydrauliikka- ja Pneumatiikkayhdistys ry ja Suomen Messut ovat sopineet alan teknologiaa ja yrityksiä esittelevän messutapahtuman järjestämisestä Helsingin Messukeskuksessa vuosina 2011 ja 2013.Hydrauliikka & Pneumatiikkayhdistyksen tehtävä on edistää alan kehittämistä Suomessa sekä huolehtia, että alalla on menestymisen edellytykset myös kansainvälisessä toiminnassa. Yhdistykseen kuuluu 71 jäsenyritystä. Uusien tuotteiden ja ratkaisujen esilletuomisen lisäksi messut ovat myös oiva tapaamisfoorumi alan ammattilaisille.
- Hydrauliikka & Pneumatiikkayhdistykselle omat erikoisalan messut ovat olleet tärkeä markkinointikeino jo vuodesta 1979. Messutoiminnalla olemme vuosien varrella tuoneet alaa tunnetuksi ja näin jäsenyrityksemme ovat saaneet tukea liiketoiminnalleen, kertoo Hydrauliikka & Pneumatiikkayhdistyksen puheenjohtaja Kalle Tuohimaa.
- Luovuttuamme itse yhdistyksenä messujen järjestämisestä meille on ensiarvoisen tärkeää, että saimme nyt jatkosopimuksen aikaan Suomen Messujen kanssa. Ajoituksenakin ensi vuoden messut sopivat erinomaisesti kun talous on taas lähtemässä uudelleen kasvu-uralle, jatkaa Kalle Tuohimaa.Seuraavat Hydrauliikka & Pneumatiikka -messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 27.-29. syyskuuta 2011. Messuilla esitellään liikkuvan kaluston hydrauliikkaa, teollisuushydrauliikkaa ja pneumatiikka. Lisäksi esillä ovat mm. laivahydrauliikka ja vesihydrauliikka. Syksyyn 2011 mennessä valmistuvat myös Messukeskuksen laajennus ja seitsemäs messuhalli. Hydrauliikka & Pneumatiikka -messut sijoitetaan kuitenkin tutuille paikoille halliin 6, jonka kautta messuvieraat kulkevat myös uuteen messuhalliin. Tämä tarkoittaa Hydrauliikka & Pneumatiikka -messujen näytteilleasettajille entistä vilkkaamman kävijävirran osastojen läheisyydessä.
Kävijämäärältään Suomen suurin teollisuustapahtuma
Hydrauliikka & Pneumatiikka 2011 messut järjestetään samanaikaisesti automaatioalan ykköstapahtuman Automaatio-, koneenrakennusteollisuuden MecaTec-, teollisuuden sähköratkaisujen Eltek- ja ammattielektroniikan Elkom 2011 -messujen kanssa.
Syksyllä 2009 messut järjestettiin suuren taloudellisen epävarmuuden aikana, joka koetteli erityisen ankarasti myös hydrauliikka- ja pneumatiikka-alaa.
- Messukokonaisuus keräsi kuitenkin samassa yhteydessä järjestetyn pakkausalan tapahtuman kanssa 19 325 kävijää, mikä teki tapahtumasta kävijämäärältään Suomen suurimman teollisuustapahtuman, kertoo näyttelyryhmäpäällikkö Håkan Löfgren Suomen Messuilta.
Nyt tulevaisuuden näkymät muuallakin teollisuudessa ovat aivan toisenlaiset. Tulevana syksynä järjestettävän Itämeren alueen vuoden johtavan pakkausalan tapahtuman PacTecin sekä samaan aikaan toteutettavien GrafTec ja FoodTec -tapahtumien näyttelytilamyynti etenee normaalien hyvien vuosien malliin.- Varmasti luvassa on myös entistä parempi teknologiatapahtuma syksyllä 2011. Käynnistämme valmistelut täydellä teholla huhtikuussa, lupaa Håkan Löfgren.
Lisätietoja:
Suomen Messut
Näyttelyryhmäpäällikkö Håkan Löfgren
puh. 09 150 9400, hakan.lofgren@finnexpo.fi
